Parempi EU on uudistunut
Parempi EU -hanke on saanut ulkoministeriön Eurooppatiedotukselta tiedotustuen myös vuodelle 2010. Nettisivujen ulkoasu on jo uudistunut, sivuille on kirjoitettu infopaketti Lissabonin sopimuksesta ja myös EU:n päätöksistä on kirjoitettu laajemmin.
Parempi EU -sivuilla tullaan kertomaan vuoden 2010 aikana, mikä EU:ssa on vihreästä näkökulmasta pielessä ja miten EU:ta pitäisi vielä parantaa. Blogissa kerrotaan jatkossakin ajankohtaisista EU-asioista.
Parempi EU näkyy nyt sosiaalisessa mediassa Twitterissä ja Facebookissa. Twitterissä EU-asioista alkaa tweettaamaan viikoittain vaihtuva vieraileva viikkotweettaaja. Viikkotweettauksen aloittaa 7.6. kansanedustaja (Vihr.) Johanna Sumuvuori.
Osana Parempi EU -hanketta Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus ViSiO julkaisee Vihreä Eurooppa -lehden kahdesti vuodessa. Hankkeen yhteydessä järjestetään myös EU-aiheisia seminaareja eri puolella Suomea syksyllä 2010. Ajankohtaisia aiheita ovat tällöin mm. YK:n ilmastoneuvottelut, EU:n yhteinen turvapaikkalainsäädäntö sekä EU:n uudistuva Yhteinen maatalouspolitiikka.
Lue lisää Lissabonin sopimuksesta täältä.