Ihmisoikeudet
EU:hun saa liittyä vain jos ihmisoikeudet ovat kunnossa. Siksi kaikissa jäsenmaissa on poistettu kuolemantuomio ja kielletty vähemmistöjen syrjintä. Samoin EU:n kauppakumppaneilta vaaditaan ihmisoikeuksien kunnioittamista.
Ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltioperiaate ovat Euroopan unionin perusarvoja, jotka sisältyvät EU:n perustamissopimukseen.
Ihmisoikeudet kolmansissa maissa
Euroopan unioni on tuonut ihmisoikeuskysymykset etualalle ulkosuhteissaan. Kaikkiin EU:n ulkopuolisten maiden kanssa tehtyihin kauppa- tai yhteistyösopimuksiin on sisällytetty lauseke, jonka mukaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen on olennainen osa sopimuspuolten välisiä suhteita.
Kattavin sopimus on Cotonoun sopimus, joka on Euroopan unionin ja 78:n Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren kehitysmaan (AKT-maiden) välinen kauppa- ja avustussopimus. Jos yhdessäkin AKT-maassa laiminlyödään ihmisoikeuksia, EU:n kaupalliset myönnytykset voidaan poistaa ja avustusohjelmia supistaa tai katkaista.
EU:n humanitaarista hätäapuohjelmaa eri puolilla maailmaa ei yleensä rajoiteta ihmisoikeuksien rikkomisen takia. Rahassa, luontaissuorituksina tai teknisenä apuna tarjottavasta tuesta päätetään ainoastaan ihmisten kärsimysten lievittämistarkoituksessa riippumatta siitä, onko kärsimysten syynä luonnonkatastrofi vai sortovallan huono hallinto.
Euroopan unioni on viime vuosina käynyt vuoropuhelua ihmisoikeuksista muun muassa Venäjän, Kiinan ja Iranin kanssa. Se on asettanut ihmisoikeusloukkausten vuoksi pakotteita Burmalle (Myanmar) ja Zimbabwelle.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet
EU:n peruskirjassa kielletään syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja kaikenlaisen syrjinnän kielto olivat mukana EU:n syrjinnän torjumista koskevassa toimintaohjelmassa vuosina 2001–2006.
Euroopan parlamentti on antanut viime vuosina useita HLBT-oikeuksiin liittyviä resoluutioita eli julkilausumia.
Euroopan parlamentti antoi vuonna 2006 homofobiasta päätöslauselman, jossa se moitti komissiota saamattomuudesta homofobian vastaisessa taistelussa. Parlamentti myös kohdisti moitteensa esimerkiksi Latviaa ja Puolaa kohtaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien polkemisesta. Parlamentti ilmoitti päätöslauselmassaan tuomitsevansa voimakkaasti kaiken seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. EU-komissiota vaaditaan pitämään huolta, että jäsenvaltiot huolehtivat syrjintäpykälien sisällyttämisestä lakiin, ja tarvittaessa harkitsemaan seuraamuksia, jos näin ei tapahdu.
Samassa päätöslauselmassa kehotetaan jäsenvaltioita laatimaan lainsäädäntöä, jolla poistetaan samaa sukupuolta oleviin kumppaneihin kohdistuva syrjintä esimerkiksi perintöasioissa, omaisuusjärjestelyissä ja muissa taloudellisissa kysymyksissä. Päätöslauselma vaati myös, että rekisteröityjen kumppanien parisuhde hyväksytään koko EU:n alueella.
Parlamentissa toimii aktiivinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista kiinnostuneiden yhteistyöryhmä The Intergroup on Gay and Lesbian Rights, joka pyrkii vaikuttamaan ja edistämään keskustelua näistä oikeuksista EU:n sisällä. Ryhmän varapuheenjohtajana toimi europarlamentaarikkona ollessaan Alexander Stubb. Hänen sivuillaan löytyy lisätietoa ryhmän toiminnasta.