Ilmastonmuutos
EU:lla on ollut keskeinen rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Esimerkiksi Kioton sopimusta tuskin olisi syntynyt ilman Euroopan unionin vahvaa tahtoa. EU:ssa on myös käytössä sisäinen päästökauppajärjestelmä.
Ilmastonmuutoksen torjunnan seuraavista askelista neuvotellaan parhaillaan. YK:n Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa syksyllä 2009 ei päästy sopuun laillisesti sitovista päästörajoitteista, mutta katseet on kohdistettu jo Meksikoon, jossa neuvotteluja jatketaan vuoden 2010 lopulla.
Kioton sopimus
Kioton pöytäkirja on ensimmäinen kansainvälinen sopimus, jonka tarkoituksena on rajoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä. Kioton pöytäkirja velvoittaa kehittyneitä maita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi) päästöjä yhteensä 5,2 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosina 2008–2012. Tämä sitova yleisvelvoite on jaettu maakohtaisiksi velvoitteiksi, jotka ovat erisuuruisia eri maissa.
Sopimuksesta käytiin tiukkoja kansainvälisiä neuvotteluja. Syksyllä 1999 Suomi oli EU:n puheenjohtajamaa ja ilmastoneuvottelut pidettiin Bonnissa Saksassa. Suomen silloinen ympäristöministeri Satu Hassi piti EU:n nimissä kokouksessa puheen, jossa asetettiin tavoitteeksi, että Kioton pöytäkirja astuu voimaan viimeistään 2002. EU:n sitoutuminen tähän tavoitteeseen leimasi kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja seuraavina vuosina.
Yhdysvallat kuitenkin ilmoitti, ettei se ole mukana sopimuksessa. Tässä tilanteessa näytti hyvin epätodennäköiseltä, että sopu saadaan aikaiseksi. Vuoden 2001 ja 2002 neuvotteluissa kuitenkin päästiin sopuun ja Kioton pöytäkirja astui voimaan. Tästä on suuri kiittäminen EU:n tiukkaa asennetta. Satu Hassi kuvasi tunnelmiaan: “Olipa henkeäsalpaava prosessi, ehdottomasti jännittävin kansainvälinen draama, jossa olen ollut mukana. Yksi päätavoitteistani ympäristöministerinä on saavutettu.”
Euroopan unionin päästökauppa
Kioton pöytäkirjassa Euroopan unionille (EU-15) määriteltiin yhteiseksi päästövähennysvelvoitteeksi vuoden 1990 päästötasosta 8 prosenttia. Se on edelleen jaettu EU:n sisäisen taakanjakosopimuksen mukaisesti maakohtaisiksi velvoitteiksi.
Osa maista joutuu vähentämään päästöjä, kun taas osa saa lisätä niitä vertailuvuodesta. Suomen velvoitteena on pitää kasvihuonekaasujen päästöt vuosina 2008–2012 keskimäärin vuoden 1990 tasolla.
EU:ssa otettiin käyttöön päästökauppa välineeksi päästöjen pienentämisessä.
Päästökauppa tarkoittaa järjestelyä, jossa haitallisia päästöjä tuottavat laitokset ovat velvollisia omistamaan kutakin tuottamaansa päästömäärän yksikköä kohti tietyn määrän päästöoikeuksia, joita nämä laitokset voivat ostaa ja myydä keskenään.
Euroopan unionin päästökaupassa Euroopan komissio määrittelee kullekin päästökauppakaudelle päästöjen maksimimäärä vastaavan päästöoikeuksien kokonaispotin. Tämä kokonaispotti jaetaan eri jäsenvaltioille, joiden kansalliset päästökauppaviranomaiset jakavat maakohtaisen kiintiön teollisuus- ja energiantuotantolaitoksille.
Kokonaispotti on pienempi kuin EU:n nykyiset päästöt. Niinpä kaikki päästökaupassa mukana olevat yritykset eivät pysty jatkamaan päästöjen tuottamista entisellään. Joidenkin yritysten on siis kannattavaa vähentää päästöjään ja myydä siten vapautuvat päästöoikeudet muille tarvitseville.
Päästökauppaa on kritisoitu voimakkaasti. Se on odotetusti nostanut energian hintaa. EU:n päästöt eivät kuitenkaan ole pienentyneet odotetusti, päästöoikeuksia on jaettu liikaa ja järjestelmä on johtanut sähköyhtiöiden ylisuuriin voittoihin, kun ne voivat myydä hiilidioksidipäästötöntä ja siten päästökaupasta vapaata energiaa, kuten vesivoimaa kalliilla.
Vuonna 2009 käynnistyi EU:n uusi päästökauppaperiodi, joka on osa EU:n pitkän ajan ilmasto- ja energiastategiaa.
EU:n tavoitteet 20/20/20
Euroopan unionin valtionpäämiehet sopivat vuonna 2007 kunnianhimoisista ilmastotavoitteista. EU-maat sitoutuivat paitsi vähentämään hiilidioksidipäästöjään, myös nostamaan energiatehokkuutta 20 prosenttia ja uusiutuvien energiamuotojen osuuden EU:n energiankulutuksesta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Tästä tavoitteesta on käytetty nimitystä 20/20/20.
Tavoitetta toteutetaan erilaisin keinoin. Yksi konkreettinen keino on autoteollisuuden sääteleminen siten, että uusien autojen tulee olla paljon nykyistä vähäpäästöisempiä.
Tavoitteista toimintaan
Euroopan parlamentti, komissio ja jäsenmaat ovat parin viime vuoden ajan hioneet kantojaan lakiehdotuksiin uusiutuvien energiamuotojen tukemisesta, hiilen talteenotosta ja varastoinnista, henkilöautojen päästöjen leikkaamisesta, päästökaupan uudistamisesta sekä unionimaiden taakanjaosta hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.
Päätökset energiansäästöstä ja päästöleikkauksista tehtiin vuoden 2008 joulukuussa EU:n huippukokokouksessa. Tavoitteena säilyi kunnianhimoinen 20/20/20, mutta monet ympäristöjärjestöt arvostelivat sopua siitä, että siihen kirjattiin monia yksityiskohtia ja poikkeuksia, jotka sallivat päästöjen jatkamisen lähes entiseen malliin.