"Oli jo aikakin, että EU-komissio lähetti Helsinkiin virallisen huomautuksen siitä, että Suomi ei suojele saimaannorppaa riittävän pätevästi. Tämä huomautus on ensimmäinen askel siinä koreografiassa, joka johtaa EU-tuomioistuimeen, jos jäsenmaa jatkaa EU-direktiivin rikkomista." Europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr.) Vihreässä blogissa 7.5.2010

Luonto ja ympäristö

Euroopan unionin sädökset ovat merkinneet useimmissa jäsenmaissa kiristyksiä ympäristönsuojelun normeihin. EU on myös pystynyt puuttumaan valtioiden rajat ylittäviin ympäristöongelmiin. Esimerkiksi öljyvahinkojen estämiseksi yksirunkoisten tankkerien saapuminen EU-satamiin on kiellettyä. Autojen ja teollisuuden päästöjä on saatu pienenemään direktiivien avulla.

Tunnetuin EU:n luonnonsuojeluhanke on euroopanlaajuinen Natura-verkosto, joka suojelee keskeiset luontotyypit koko Euroopassa. EU myös valvoo uhanalaisten eläinten suojelua. Toisaalta EU on edesauttanut monia kielteisiä kehityskulkuja, kuten valtamerien ryöstökalastusta.

Natura 2000

EU:n keskeinen välinen luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on Natura 2000 -ohjelma. Hanke turvaa Euroopan unionin luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä.

Suomessa Natura-alueita on neljää tyyppiä: niitä Natura 2000-alueita, joilla suojellaan lintudirektiivin I liitteessä mainittuja lajeja, niitä Natura 2000-alueita, joilla suojellaan lintudirektiivin II liitteessä mainittuja lajeja, niitä, joilla suojellaan molempia sekä niitä alueita, joilla ei ole kumpiakaan edellä mainittuja, mutta joilla muutoin suojellaan luonnon monimuotoisuutta.

Jokainen EU:n jäsenmaa laatii luettelon luontodirektiivin mukaisista Natura-alueistaan. Jäsenmaat osallistuvat luetteloidensa arviointiin yhteistyössä Euroopan komission ja Euroopan ympäristökeskuksen luontokeskuksen kanssa. Arviointi suoritetaan kullekin luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle erikseen. Lopullisen päätöksen Natura-alueen perustamisesta tekee EU:n ministerineuvosto tai komissio.

Natura-alueilla on hyvin vahva suoja. EY:n tuomioistuin päätti vuonna 2008, että Puolassa ei moottoritietä saa vetää läpi Natura-alueen, vaikka tie olisi ollut hyvin tärkeä lenkki Via Balticassa. Samoin Natura-alue-status suojaa Vuotoksen aluetta tekoallassuunnitelmilta.

Saasteet

Parlamentin vaatimuksesta bensiini ja diesel ovat lähes rikittömiä vuodesta 2009. Lyijyä sisältävää bensiiniä puolestaan ei ole saanut olla markkinoilla enää 1. tammikuuta 2005 jälkeen. Uusi direktiivi kattaa tieliikenneajoneuvojen lisäksi myös muut ajoneuvot, kuten puskutraktorit ja maa- ja metsätaloudessa käytettävät traktorit.

Vuonna 2002 hyväksytyssä Euroopan unionin asetuksessa säädettiin, että yksirunkoiset säiliöalukset poistuisivat vaiheittain Euroopan unionin vesiltä ja ne korvattaisiin turvallisemmilla kaksirunkoaluksilla vuoteen 2015 mennessä.

Jätteet

1. heinäkuuta 2002 jälkeen markkinoille saatettujen ajoneuvojen käsittelylaitokseen toimittamisesta ei aiheudu kustannuksia niiden viimeisille omistajille. Näin romuautot päätyvät hyötykäyttöön entistä paremmin.

EU:n jäsenvaltioiden on taattava, että sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajat maksavat omista tuotteistaan syntyvän jätteen keräys-, käsittely- ja kierrätyskustannukset. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että kuluttajat voivat viedä vanhat sähkölaitteensa maksuttomiin keräyspisteisiin. Sähkölaitteiden valmistuksessa käytettävät raskasmetallit ja myrkylliset palosuoja-aineet on kielletty vuodesta 2006 alkaen.

Viimeistään 31. joulukuuta 2008 jäsenvaltioiden on hyödynnettävä ainakin 60 painoprosenttia pakkaus- jätteestään.

Eläinten hyvinvointi

Kosmeettisten valmisteiden testaaminen eläinkokein kielletään vähitellen Euroopan unionissa kokonaan vuoteen 2013 mennessä. Kielto koskee kaikkien kosmeettisten valmisteiden ja ainesosien myyntiä alkuperämaasta riippumatta. EU uudisti myös koe-eläindirektiiviä siten, että eläinkokeiden käyttöä tieteellisessä tutkimuksessa vähennetään, vaihtoehtoisia tutkimusmenetelmiä kehitetään ja koe-eläinten hyvinvointisäädöksiä tiukennetaan.

Tuotantoeläinten hyvinvoinnista lisää Ruoka ja kuluttajansuoja -osiossa.

Kalastus

Yhteisen kalastuspolitiikan avulla EU hallinnoi kalastusta ja vesiviljelyä. Kalastuspolitiikka on vuosia tukenut avokätisesti yhä suurempien kalastusalusten toimintaa ja kalastuksen leviämistä yli valtioiden rajojen. Viime vuosian on huomattu, että tällainen ryöstökalastus johtaa merien tyhjenemiseen. Nykyään EU:n kalastuspolitiikassa korostetaan kalakantojen säilymistä ja koordinoidaan yhteisiä kalastusrajoituksia ja kalastuslaivastojen romuttamista.