"Viime vuosina Suomessa ja Euroopassa on ollut vallalla huolestuttava trendi, joka pyrkii kaventamaan kansalaisten perusoikeuksia joko turvallisuuden nimissä tai suuryritysten etujen turvaamiseksi. Kovalla työllä hankitut kansalaisoikeudet eivät enää tunnu pitävän, kun elämä siirtyy tietoverkkoihin." Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) eurovaalikampanjassaan 2009

Yksityisyydensuoja

Yksityisyydensuoja

EU valvoo kansalaistensa oikeutta yksityiseen. EU:n oikeudellisesti sitovassa perusoikeuskirjassa tunnustetaan EU-kansalaisten oikeus henkilötietojen suojaan ja yksityis- sekä perhe-elämän kunnioittamiseen. Perusoikeuskirja löytyy EU:n virallisilta kotisivuilta.

Euroopan parlamentin täysistunto hylkäsi toukokuussa 2010 jäsenmaiden Yhdysvaltain kanssa valmiiksi neuvotteleman SWIFT-sopimuksen EU-kansalaisten pankkitietojen luovuttamisesta Atlantin taakse terrorismin torjumiseksi.

Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan parlamentti voi hyväksyä tai hylätä EU:n solmimat kansainväliset sopimukset. Siksi parlamentti on otettava mukaan neuvotteluihin jo varhaisessa vaiheessa. Komission uudessa SWIFT-neuvottelumandaatissa useimmat parlamentin huolenaiheet oli otettu huomioon, ja sopimus hyväksyttiin tämän pohjalta.

Kuluttajansuoja

EU on säätänyt lakeja kuluttajansuojan turvaamiseksi. Lainsäädännöllä pyritään takaamaan kuluttajan oikeusturva unionin yhteismarkkinoilla. EU mm. asettaa kriteereitä ja valvoo turvallisuutta elintarvikealalla ja alueellaan myytävien hyödykkeiden valmistuksessa. Lainsäädännöllä turvataan kuluttajansuoja myös vapautuvilla markkinoilla keskeisillä julkisen palvelun aloilla, kuten liikenne-, sähkö- ja kaasu-, televiestintä- ja postipalveluissa.

Joulukuussa 2007 EU kielsi lukuisia sopimattomia kaupallisia menettelyjä. Näihin kuuluvat mm. harhaanjohtava mainonta ja aggressiivisten kaupallisten menettelyjen kuten häirinnän, pakottamisen ja sopimattoman vaikuttamisen käyttäminen. Uusi direktiivi tarjoaa kuluttajille samanlaisen suojan riippumatta siitä, tehdäänkö ostokset kulmakaupasta vai verkon kautta toisesta EU-maasta.

Kuluttajilla on käytössään myös muita oikeussuojakeinoja, kuten EU-kuluttajaneuvontakeskusten verkko (ECC-Net). Kunkin EU-maan neuvontakeskuksen yhteystiedot löytyvät täältä.

Lue lisää kuluttajansuojasta ruoantuotannossa osiosta Ruoka.