Eurooppa-neuvosto
Eurooppa-neuvostolla tarkoitetaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden tai hallitusten päämiesten säännöllisiä kokouksia. Eurooppa-neuvosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa, joiden lisäksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja voi tarvittaessa kutsua koolle myös ylimääräisen kokouksen. Näitä kokouksia nimitetään EU:n huippukokouksiksi.
Lissabonin sopimuksen myötä 1.12.2009 Eurooppa-neuvostosta tuli unionin virallinen toimielin. Sen toimintaa johtaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja eli ”presidentti”. Eurooppa-neuvosto valitsee määräenemmistöllä itselleen puheenjohtajan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Kausi voidaan uusia kerran.
Eurooppa-neuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin 19. marraskuuta 2009 belgialainen Herman Van Rompuy.
Presidentin tehtäviin kuuluu Eurooppa-neuvoston kokousten puheenjohtajana toimiminen ja sen työskentelyn ohjaaminen. Hän valmistelee kokoukset yhteistyössä komission puheenjohtajan ja yleisten asiain neuvoston kanssa. Yleisten asiain neuvostolla, jota johtaa kulloisenkin puheenjohtajamaan ulkoministeri, on keskeisin rooli Eurooppa-neuvoston kokousten valmisteluissa.
Eurooppa-neuvosto on EU:n ylin poliittinen toimielin. Eurooppa-neuvoston tehtävänä on antaa yleiset poliittiset suuntaviivat unionin kehitykselle. Huippukokouksissa ratkotaan myös kysymyksiä, joista ei ole päästy yhteisymmärrykseen unionin alemmalla tasolla. Lisäksi Eurooppa-neuvosto määrittää unionin talouspolitiikan sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivat. Eurooppa-neuvosto sai Lissabonin sopimuksen myötä toimivaltuuksia tehdä oikeudellisesti sitovia päätöksiä. Eurooppa-neuvoston kokoukset saavat aina paljon huomiota uutisissa, sillä niissä ratkaistaan merkittäviä asioita ja neuvotellaan usein aamuun asti kiperistä kysymyksistä.
Suomen valtuuskuntaa Eurooppa-neuvostossa johtaa pääministeri. Pääministeriä voi toisinaan avustaa ministeri, jonka hallinnonalaan kuuluvia asioita huippukokous käsittelee. Tasavallan presidentti voi osallistua sellaisiin kokouksiin, joihin on esitetty laajempi kutsu.
Eurooppa-neuvosto (huippukokoukset) EU:n virallisilla sivuilla