Euroopan vihreät
Vihreät europarlamentissa
Euroopan parlamentissa vihreät muodostavat Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän (Greens/EFA). Ryhmällä on europarlamentissa 55 paikkaa. Ryhmällä on kaksi tasavertaista puheenjohtajaa, jotka ovat Daniel Cohn-Bendit ja Rebecca Harms.
Euroopan vapaa allianssi EFA koostuu eri Euroopan maiden alueellisista ja paikallisista puolueista, joiden tavoitteena on ajaa oman alueensa itsenäisyyttä tai itsehallintoa. Sillä on kaudella 2009-2014 seitsemän europarlamentaarikkoa. Vihreät ja EFA yhdistyivät yhdeksi parlamenttiryhmäksi vuonna 1999.
Ryhmän jäsenet löytyvät ryhmän sivujen hakukoneen avulla. Suomesta vihreään ryhmään on valittu Satu Hassi ja Heidi Hautala. Edellisillä kausilla suomalaisia vihreitä europarlamentaarikkoja ovat olleet Heidi Hautala, Matti Wuori ja Uma Aaltonen.
Europarlamenttiryhmillä on suuret ryhmäkansliat, joissa työskentelee eri alojen asiantuntijoita. Vihreidenkin ryhmässä on töissä yli 50 ihmistä. Lisäksi jokaisella europarlamentaarikolla on kaksi avustajaa Brysselissä ja yksi kotimaassaan.
Euroopan Vihreä puolue EGP
Vihreät olivat ensimmäinen poliittinen liike, joka perusti euroopanlaajuisen puolueen. Sen historia juontaa juurensa 1980-luvulle, jolloin tuoreet vihreät puolueet aloittivat yhteistyön. Varsinaisesti Euroopan vihreiden federaatio perustettiin vuonna 1993 Helsingissä.
Euroopan vihreiden federaatio muutettiin Euroopan vihreäksi puolueeksi vuonna 2004 (European Green Party – EGP). Sen puheenjohtajiksi valittiin suomalainen Pekka Haavisto ja italialainen Grazia Francescato.
Järjestöllä on 35 jäsenpuoluetta Euroopan maissa. Suomesta jäsenenä on Vihreä liitto. EGP:n nuorisojärjestö on Euroopan vihreät nuoret (FYEG).
Euroopan vihreiden kotisivut löytyvät täältä.
